Kauppakatu 8 – tontilla tapahtunutta

Lesken tontti

Monet Kauppakadun varren tonteista vaihtoivat omistajia kaupungin alkuvuosina tiuhaan. Vuonna 1862 Kauppakatu 8:n tontin hankki omistukseensa Adolf Nyman, joka oli yksi kaupungin menestyneimmistä kauppiaista. Kauppiaan kuoltua vuonna 1867 tontti jäi peräti 45 vuodeksi hänen leskelleen Fanny Nymanille.

Ravintoloita ja kauppoja

Kauppakatu 8:ssa toimi 1960-70-luvulla Grillibaari, josta saattoi ostaa grilliruokaa myös mukaan. 2000-luvulla paikalle ovat vakiintuneet monia tunnustuksia saanut Pizzeria Maria sekä yläkaupungin ainoa R-kioski. Uudempana tulokkaana Kauppakatu 8:ssa toimii perinteisin kalatiskein ja muutamin pöydin varustettu Mäkisen Kalakauppa.

 

Vihtori Mattila Oy:n ilmoitus. Keski-Suomen puhelinluettelo 1943.

Vihtori Mattila Oy:n ilmoitus. Keski-Suomen puhelinluettelo 1943.

 

Tilaa reklaameille

Kuva Cygnaeuksenkadun puolelta 1933. Jyväskylän kaupunginarkisto.

Kuva Cygnaeuksenkadun puolelta 1933. Jyväskylän kaupunginarkisto.

1920-luvulla, ennen suurten kerrostalojen rakennusaikaa Jyväskylän keskustaan suunniteltiin useita uusklassisia pieniä kerrostaloja. Vuonna 1929 sellaisen suunnitteli myös rakennusmestari August Teräsvaara Kauppakatu 8 tontille, Cygnaeuksen puiston reunaan, samaan aikaan kuin Kauppakadun varressa ollut vanha puutalo sai samaisen suunnittelijan piirtämänä täysin uuden ilmeen.

August Teräsvaaran rakennuspiirustus 1929.Kuva Cygnaeuksenkadun puolelta 1933. Jyväskylän kaupunginarkisto.

August Teräsvaaran rakennuspiirustus 1929. Puutalon julkisivun muutos erottuu punaisella. Kuva Cygnaeuksenkadun puolelta 1933. Jyväskylän kaupunginarkisto.

August Teräsvaara: kerrostalon rakennuspiirustus 1929. Jyväskylän kaupunginarkisto.

August Teräsvaara: kerrostalon rakennuspiirustus 1929. Jyväskylän kaupunginarkisto.

 

Tontti nykypäivänä   Tontin vaiheita   Seuraava tontti